Tekmen logistiikkapalveluista syntyi Kanta Logistiikka Oy

Tekmen ja Palmian välisen yrityskaupan yhteydessä Tekmen logistiikkaliiketoiminta siirtyy omaksi yhtiökseen, jonka omistajuus ei siirry Palmialle. Logistiikkapalvelut siirtyvät Kanta Logistiikkaan, jossa vanhat tutut henkilöt toimivat myös jatkossa. 

KANTA LOGISTIIKKA OY aloittaa liiketoimintansa 1.10.2018. 

Lisätietoja antaa toimitusjohtaja Jukka Rantanen puhelimitse 050 327 6378 tai sähköpostitse jukka.rantanen@kantalog.fi .

Tekme Oy:n ja Linnan Ateriapalvelut Oy:n omistajuus siirtyi Palmialle

Tekmen palvelutoiminta jatkuu yrityskaupan toteutumisen jälkeen normaalisti. Omistajuuden vaihtumisen myötä palvelusopimukset eivät muutu.

– Asiakassopimukset ja asiakkaiden kohteissa tehtävä palvelutyö jatkuvat 1.10. omistajanvaihdoksen yhteydessä ennallaan, Palmia Oy:n toimitusjohtaja Nina Rokkila sanoo.

  • Hämeenlinnan kaupunginvaltuusto hyväksyi yhtiöiden myynnin Palmialle kokouksessaan 16.4.2018.
  • Kanta-Hämeen sairaanhoitopiiri hyväksyi myynnin 12.6.2018 valtuuston kokouksessa.
  • Valitusajat umpeutuivat 6.8.2018 ja kun yhtään valitusta ei saatu, järjestely saa lainvoiman.
  • Omistajanvaihdos tulee voimaan 1. lokakuuta 2018.
  • Tekmen logistiikkaliiketoiminnan irrotus omaksi yhtiökseen, ei mukana yrityskaupassa.
  • Tekme Oy jatkaa yhtiönä 31.12.2018 saakka. Toimitusjohtaja on 1.10. alkaen Nina Rokkila.
  • Tekme Oy fuusioidaan Palmiaan 1.1.2019.
  • Linnan Ateripalvelut Oy:n nimi vaihtuu lokakuussa Palmia Palvelut Oy:ksi. Toimii jatkossa itsenäisenä yhtiönä Palmian omistuksessa.